Ii Lauluviikko Kesäkuu 2015

 Istun linja-autossa matkalla Liminkaan. Linja-auto saapuu. Hyppään kyytiin ja istahdan vakio paikalle, nurkkaan, eteen. Ajatus lähtee matkan mukaan Liminkaan ja pysähtyy hetkeksi lauluun. Tunne on voimakas ja pysyvä. Päätän sillä hetkellä että lähden laulamaan Iin lauluviikolle.
Matka on tärkeä ja ilman sitä ei olisi ajatus lähtenyt liikkumaan niin nopeasti ja voimakkaasti.
Nyt hyppään suoraan Kesäkuun ensimmäiselle viikolle.  Nyt on maanantai. Olemme Iissä, kaunis kirkko ja mielyttävä ympäristö. Vesi ja raikas vihreä lehti.Ensimmäinen päivä on usein raikas ja tuntuu että laulukin soi helposti ja tuttu Seligkeit kuulostaa uudelta. 
Tiistai tuo uusia haasteita. Venyttelemme laulutunnin alussa. Jäykät luu raukat saavat kyytiä. Nyt ajattelen liikaa sitä miltä minun ääneni pitäisi kuulostaa. Anna äänen tulla, Aura. Älä yritä liikaa. 
Rentoudun kun aloitan liikkumisen. Heiluttelen käsiä ja koetan antaa äänelle mahdollisuuden tulla esiin vapaasti. Ihmiset ympärilläni jännittävät minua mutta he antavat minulle tilaa ja minä heille. Nuotit leviävät lattialle ja aloitan laulamisen. Olen heittänyt kaikki maahan ja antanut tilaa äänelle. Vapaudun. Tiistai on täynnä. 
 Keskiviikko. O cessate di piagarmi on mahtava laulaa istualteen! Tämä tunnettu laulu sai monta elämää kun elädyin eri tavalla kolme kertaa: väliinpitäämätön, onnellinen ja syvästi vihainen. 
Torstai saapui. Konsertti päivä. Olen tehnyt itselleni valkoisen puvun kierrätys materiaaleista. Sidon pianistini, Markus Vaaran, valkoisella narulla joka roikkuu puvustani. Laulan ja Seligkeit soi. Katson yleisön silmiin. Vapaudun. Olen tässä nyt. Välisoitti rikkoo. Atonaallisuus. Istahdan ja laulan kuolemasta. Performanssin kautta olen löytänyt uuden tavan tuoda ääneni lähemmäksi itseäni ja muita. Se muuri yleisön ja esiintyjän välissä on kaatunut. Tässä ja nyt istun punaiset hanskat käsissäni ja ääni tulee ulos.